Jäähalli


SFS ja Euroclad osallistuivat valtavan, 3 000 istumapaikkaa tarjoavan jäähallin rakentamiseen Cardiff Bayn kansainvälisessä urheilukylässä

Tilanne
Hankkeessa oli alusta asti ratkaistavana monta haastetta, joista suurin oli visuaaliseen ilmeeseen sopivien katto- ja seinätuotteiden valinta. Scott Brownriggin suunnittelema kaksiosainen areena, jossa on olympialaiskaukalon lisäksi pienempi kaukalo vapaa-ajan tapahtumille, oli osa Cardiffin kansainvälisen urheilukylän 250 miljoonan punnan projektia.

Monoliittisen 6 000 neliömetrin suuruisen areenan seinät ja katon asensi Massey Cladding Solutions. Rakennuksessa on läpinäkyvä julkisivu, jonka ansiosta sisävalaistukseen sekoittuu päivän aikana päivänvaloa ja pimeällä hallin keinovalot näkyvät ulos. Oli tärkeää, että valittu ratkaisu sopisi saumattomasti näin korkean profiilin urheiluhalliin.

Ratkaisu
Muista maailmanluokan areenoista erottuva virtaviivainen, nykyaikainen ja ainutlaatuinen esteettinen ilme päätettiin toteuttaa Euroclad Vieo -seinäprofiililla. Rakennuksen toiminnalliset vaatimukset asettivat ennennäkemättömiä haasteita myös jäähallin sisätiloille.

SFS toimitti Vieo-seinäprofiilin muokattuun versioon sopivan kiinnitysjärjestelmän, jossa välikejärjestelmän päälle lisättiin kaksi kerrosta kipsipohjaista levyä ennen Euroclad Vieo -julkisivun asentamista.

Yhteistyö näkyi esimerkiksi katto- ja seinäjärjestelmien kehitystyössä, johon kaikki osapuolet antoivat arvokkaan panoksen. Lopputuloksena syntynyt uusi järjestelmä:
  • vastasi tiukkoja toiminnallisia vaatimuksia
  • pystyttiin valmistamaan tehokkaasti
  • oli käytännöllinen asentaa
  • ei pakottanut tinkimään halutusta visuaalisesta vaikutelmasta.

Projektin tiedot

Asiakas
Cardiff Council

Arkkitehtitoimisto
Scott Brownrigg

Pääurakoitsija
Massey Cladding Solutions

Sijainti
Cardiff

OEM-käyttökohde
Euroclad Vieo -julkisivu

Ratkaisu
Austeniittisesta ruostumattomasta teräksestä valmistetut kiinnikkeet

Projektin arvo
16 000 000 puntaa

Download
Lataa
Lataa
Close now